Purkamme Strandzha-vuoren salaisuuksia

Levitessämme valtavan maa-alueen kaakkoiskulmassa Bulgariassa, Strandzha-vuori on aina ollut yksi maan salaperäisimmistä ja arvoituksellisimmista kohteista. Kyllä, olemme vaelleet sen kauniilla vihreillä kukkuloilla ja nauttineet villien rantojen rauhallisesta yksinäisyydestä, joiksi ne muuttuvat monesti; saatamme jopa olla kulkeneet paljain jaloin kuumilla hiilillä nestinäreiden kanssa Balgariassa Kylä kerran tai kaksi, mutta siinä se aika lailla onkin. Äskettäin yritimme löytää lisää tietoa vuoresta – kysyimme ystäviltä, etsimme internetistä, mutta emme saaneet mitään… ei mitään. Joten päätimme lopulta lähestyä asiaa vanhan koulukunnan tavalla. Menimme sinne, otimme yhteyttä ystävällisiin paikallisiin… ja tässä ovat kaikki ihanat paikat, joihin he meidät veivät.

Luonto ensin! Kun pääsimme ränsistyneeseen pakettiautoon, suuntasimme suoraan vuoren ytimeen, jossa näimme uskomattomia eläimiä ja kasveja, kuten eurooppalaisen lampisunankon ja keltaisen vesililjan. Paikalliset oppaat kertoivat, että oli monia teorioita, jotka väittivät, ettei jääkausi koskaan todella iskenyt Strandzhaan ja että se oli pääsyy siihen, miksi nämä esihistorialliset lajit selviytyivät. He kertoivat myös symbolisesta pontisesta rododendronista, joka kukkii vain noin kaksi viikkoa joka kevät. Itse asiassa tämä kukka on niin kaunis ja niin arvokas paikallisille ihmisille, että he ovat jopa omistaneet sille kokonaisen festivaalin. Sanomattakin on selvää, että siihen liittyy paljon tanssia, laulua ja vaellusta, ja se tapahtuu yleensä toukokuussa.

Illalla meille avautui tilaisuus kokeilla joitakin tyypillisiä ruokia. Herkullinen voikukkapiirakka (zelnik) ja savustettu kala yhdistyivät täydellisesti pullolliseen kotitekoista viikunarakia, jonka he toivat meille. Ja aamulla… takaisin pakettiautoon – aika tutustua Strandzhan maalaiseen viehätykseen.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli arkkitehtonisesti vaikuttava Slivarovo-kylä, jossa meille näytettiin joitakin ainutlaatuisia vanhoja taloja… ja joukko roikkuvia vessoja. Kyllä, luit oikein. Ne on valmistettu puusta, näyttävät hämmästyttävästi tavallisilta parvekkeilta ja ovat olennainen osa paikallisten ihmisten koteja… puhumattakaan siitä, että ne ovat myös melko käteviä. Muinainen Valchanovin silta – upea kopio klassisista venetsialaisista kivisilta – ei ollut kaukana kylästä, mutta tuskin olisimme koskaan löytäneet sitä ilman ihania oppaitamme.

Sitten ajoimme Stoilovo-kylään tarkastelemaan siellä kasvatettuja kuuluisia aaseja. Kävi ilmi, että paikalla oli vain 50 asukasta, joilla kuitenkin oli yli 300 aasia! Kylän päävetonaula oli tietenkin aassisafari, joten luontevasti annoimme sille mahdollisuuden. Emme todellakaan pettyneet.

Seuraavat pari päivää omistettiin täysin Strandzhan hengelle ja salaisuuksille. Löysimme Indipasha-suurmakuun, jossa oli hämmästyttäviä, virkistäviä luonnonkauneuksia, ja joimme sen mineraalilähteen parantavista vesistä, jotka legendan mukaan omasivat taikavoimia ja pystyivät parantamaan sokeuden. Vierailemme ainakin puolella tusinalla muinaista trakialaista pyhäkköä ja Hautaa ja osallistumme sarjaan puhdistusrituaaleja. Tietenkin opimme myös paljon hesykasmista ja näimme useimmat kristilliset temppelit, joissa tämä perinne sai alkunsa, mukaan lukien erityiset reiät maassa, joissa munkit istuivat kuukausia sanomatta yhtään sanaa. Mielestämme niiden suuruus voi verrata Aladzha-luostarilla lähellä Varnassa ja Ivanovon kalliokirkkoihin Pohjois-Bulgariassa.

Oppaat veivät meidät jopa matkaan alueen suosituimpien kultaa ja kuparia tuottavien kaivoksien ympärillä ja opettivat meille, miten kultaa saadaan jokien pohjista… emme tosin löytäneet mitään, mutta silti. Ainakin nyt tiedämme, miten se käy. Muuten, on tosiasia, että Varna-aarteen valmistamiseen käytetty kultalöydös, maailman vanhin kultalöydös, tuli Strandzhasta. Varna-aarteen,

joten fantastinen seikkailumme päättyi. Saavutimme tavoitteemme. Ja kaikki mitä tarvitsimme, oli viikko lomaa ja pari mukavaa paikallista näyttämään meille ympäri.