Heinäkuun Aamu Kamen Bryagissa

”Siinä olin heinäkuun aamuna

Etsimässä rakkautta

Uuden päivän voiman kanssa, joka sarastaa

Ja kauniin Auringon….”

Laulaen yhdessä John Lawtonin kanssa Uriah Heepistä

Meri on elämä, musiikki on rakkautta ja aurinko on vapautta. Tämä on se, mitä tajusin 1. heinäkuuta 2012 aikaisin aamulla, kun seisoin kalliolla lähellä kylää Kamen Bryag, katsellen ensimmäisiä auringonsäteitä horisontissa, laulaen laulun sanoja, jonka olin tuntenut lukion ajoista. Nimeä sitä epifaniaksi, nimeä sitä halpahintaiseksi sentimentaalisuudeksi, nimeä sitä miten vain haluat, sillä ei ole väliä. En suunnittele selittää ajatuksiani täällä, kuitenkin. Haluan vain puhua tapahtumasta, joka vaikutti suuresti minuun.

Okei, missä olin tarkalleen ja mitä tein siellä? No, ystäväni ja minä menimme merenrantakylään Kamen Bryagiin koillisosassa Bulgariaa juhliaksemme heinäkuun aamua… tiedätkö, kuuluisa bulgarialainen perinne?

Se tapahtui ensimmäisen kerran joskus 1980-luvulla, kun 1. heinäkuuta joukko nuoria bulgarialaisia innokkaita päätti järjestää symbolisen protestin kommunistista hallintoa vastaan, joka hallitsi maata tuohon aikaan kokoontumalla hiekkaiselle rannalle, odottaen auringon nousemista, ja ammentaen inspiraatiota ikonisesta rockballadista Heinäkuun aamu Uriah Heepiltä (siksi nimi). Se oli yksinkertainen mutta voimakas perinne, joten se levisi ja ihmiset alkoivat juhlia sitä joka puolella. Ja noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin päätin myös nähdä, mistä oli kyse.

Se ei enää liity kommunistiseen sortoon, se on varma. Luonnon ja musiikin virheetön kauneus on nyt tärkeämpää kuin pelkkä politiikka. Ah, kyllä, koko asia ei ollut niin kaoottista ja sekavaa kuin olin kuvitellut.

Ensinnäkin tapahtumalla oli nimi: Heinäkuun Aamu Fest, he kutsuivat sitä. Se syntyi yhdessä aitojen rock-skeneen kanssa, joilla bändit soittivat, sekä joukon turvagardeja. Heidän tehtävänsä oli vaikein: alue oli täynnä uteliaita ihmisiä, jotka eivät koskaan lakanneet ihailemasta upeita näkymiä laajalle Mustallemerelle ja jyrkille kallioille, jotka nousivat 50 metriä vaahtoavien aaltojen ylle, ja heidän piti varmistaa, ettei kukaan vahingoittunut. He olivat jopa laittaneet varoitusteippiä estääkseen faneja pääsemästä liian lähelle kallioiden reunaa. Eikö tämä ole hieman liikaa, ajattelin. Kävi ilmi, ettei ollut. Jotkut paikalliset kertoivat minulle, että useita ihmisiä oli pudonnut kuolemaansa aikaisina vuosina, joten turvatoimet olivat ehdottoman välttämättömiä.

Matkasimme sinne autolla - tämä oli helpoin tapa. Otti meiltä oikopolun Varnasta Kichevon kylän kautta, joka ei ollut ollenkaan vilkas ja paljasti joitakin henkeäsalpaavia näkymiä loputtomista auringonkentistä. Tietenkin perinteinen reitti, joka kulki Kultahiekkojen, Kranevon ja Albenan lomakohteiden kautta, oli myös vaihtoehto.

Kavarnan kaupunki oli ainoa paikka, jossa pysähdyimme hakemaan nopeaa purtavaa ennen kuin pääsimme pieneen Kamen Bryagin kylään. Nykyään se tunnetaan yleisesti Bulgarian rock-pääkaupunkina ja se isännöi Kavarna Rock Festiä, yhtä suurimmista musiikkifestivaaleista maassa. Lisäksi uskon, että se on ainoa paikka maapallolla, jossa on raskas pormestari tavallisen sijaan. En vitsaile. 

Kun pääsimme ulos Kamen Bryagista, meidän piti ottaa soratie, joka vei meidät kivirannalle, jossa tapahtuman oli määrä tapahtua. Meillä ei ollut koskaan mahdollisuutta eksyä, edes ilman GPS:n apua: alue oli täynnä ihmisiä, jotka kaikki suuntasivat samaan suuntaan - kohti suurta ruohoista ylänköä kallioiden yli, jossa alle 20 tunnissa näimme nousevan auringon. Kun viimein pääsimme sinne, hetkeksi tunsin, kuin olisin ollut teleportattu Hair:n kuvauspaikalle. Paikka näytti todelliselta hipileiriltä kaikkine teltoineen, autoineen, moottoripyörineen ja ihmisten touhuten, juoden olutta, kuunnellen rockmusikkia, nauraen, pistäen pystyyn improvisoituja barbequeita ja yleisesti ottaen nauttimassa. En ollut pettynyt tai peloissani. Olin innoissani.

Tämän alkujärkytyksen jälkeen keräsimme itsemme ja lähdimme etsimään parasta mahdollista paikkaa telttamme pystyttämiseen. Se ei ollut erityisen helppo tehtävä, koska saavuimme myöhään ja kaikki hyvät paikat merinäköalalla oli jo varattu. Meille kerrottiin myöhemmin, että kannattaa tulla ennen puolta päivää, jos haluaa saada paremman paikan. Lopulta löysimme kuitenkin kelvollisen palan maata, jolle pystyttää leiri. Niinpä teimme itsemme mukavaksi ja aloitimme äänen tarkistuksen kuuntelun, joka tapahtui lavalla. Konsertti ei alkaisi ennen aamuhämärää.

Vaikka tulimme auringonnousun vuoksi, auringonlasku oli myös äärimmäisen vaikuttava. Kuu ilmestyi hämärään taivaaseen heti sen jälkeen, kun aurinko piiloutui kallioiden taakse, ja piirsi upean kultaisen polun rauhalliselle merelle. Pian sen jälkeen sekin hävisi, ja yö muuttui niin mustaksi kuin piki. Kaikki melu vaimeni. Ehkä kaikki vain makasivat hiljaa maassa tähyillen täysikuu taivaalle, en tiedä, en nähnyt mitään. Yön edetessä tuli yhä kylmemmäksi. Vahva tuuli mereltä sai minut todella katumaan päätöstäni jättää talvitakkini kotiin. Mutta toisaalta, kuka olisi voinut kuvitella, että olisi niin kylmä kesäkuussa? Ei minä, ilmeisesti.

Se oli todella, todella hiljaista hetkeksi. Sitten noin kello 3.30 aamulla: HEI, AIKA HERÄTÄ JA JUHLAKAA, KAVEREIDEN!, joku huusi lavalta ja yhtye alkoi soittaa. Konsertti alkoi. Tunnin kuluttua, kun musiikki koveni, taivas muuttui vähitellen mustasta harmahtavaksi-violetiksi.

Kello 5 aamulla John Lawton ilmestyi lavalle ja aloitti esityksensä. Jokainen sielu oli jo hereillä odottaen huipentumaa. Kello 5.20 kuulin Heinäkuun Aamun avaussoitot. Heinäkuun aamu. Muutaman minuutin kuluttua laulaa myös… yhdessä Johnin, yhdessä ystävieni, yhdessä kaikkien kanssa… mutta samaan aikaan olin tietämätön kaikesta ympärilläni. Selkeyden hetki minulle tuli, kun aurinko alkoi murtautua harmaista porteista horisontissa. Kaikki valaistui, kirjaimellisesti.

Aurinko ilmestyi tulenpunaisena. “Siksi olemme täällä!” huusi Lawton. Hän oli oikeassa. Ihmiset halasivat ja suutelivat, tanssivat ja iloitsivat, kun aurinko nousi yhä korkeammalle taivaalle. Kaikki ottivat kuvia tästä hetkestä, yrittäen tallentaa upean näkymän hienoilla kameroillaan ja kalliilla objektiiveillaan. Et voi mahduttaa ikuisuutta kehykseen, ajattelin, voit vain olla iloinen siitä, että sinulla oli mahdollisuus todistaa se omilla silmilläsi.

Konsertti ei loppunut ennen seitsemää. Kaikki osallistuivat hauskanpitoon. Jopa Kavarnan pormestari liittyi juhliin ja esitti pari laulua lavalla. Aurinko kirkastui ja lämpeni. Kun musiikki loppui, leiriläiset alkoivat pakata hiljaisesti. Näin heidän väsyneet hymyilevät kasvonsa, kun he nousivat autoihinsa ja moottoripyöriinsä. Tiesin, miksi he olivat niin onnellisia. Olin onnellinen samoista syistä, myös: aurinko, musiikki ja meri.

Kuvat: Gab Dakovski